Haulitornin tarkkailija oli närkästynyt kun joku halusi esikatsella blogimerkintänsä kommenteja.
Minua potutti kun hesarissa, jossa kaikki kommentit juuttuvat pitkäksi aikaa esikatseluun,kun nyt illalla piti tarkistaa ovatko omat heittoni läpäissyt sensuurin; eipäs ollut.
Toinen kommentti koski Heidi Hautalan tiedotustilaisuutta:
Heidi Hautala piti asillisen tiedoitustilaisuuden
Huvitti kuitenkin kun hän sanoi "koen itseäni aika nöyrästi tavalliseksi ihmiseksi"
se kuulosti melko ylimieliseltä. eihän tavalliset ihmiset juuri nykyisin enää ministereitä arvosta , pikemminkin pitävät pilkkana. Hautala on kuitenkin ministerijoukkiossa parhaimmasta päästä.
Oliko liian rienaavaa?
Toinen oli vastine johonkin melko sekavalta tuntuvaan kolumniin jossa mm. esitettin, että seurustelu vauvojen kanssa voisi lisätä perusnärkästyjien (mikä lie?) empatiantunteita. Siihen heitin:
Jotkut ovat empaattisia ja ottavat toisia huomioon, monet eivät . Monet jotka ovat hankkineet lapsia eivät kykene tuntemaan empatia heitä kohtaan, vaan huutavat ja rähjäväät heille,
Joistakin vauvat ovat hellyttäviä , toisista ne ovat vastenmielisiä.
Kaiketi on olemassa jokin yleinen perinöllinen reaktio, että imettäväisen pentu herättä jotain hoivaviettiä.
Tuskin kuitenkaan nykypäivän säälimättömyys mistään vauvojen puutteesta johdu.
Ihmettelen vaan mikä tässäkin niin sopimatonta on.
Kertokaa se minulle, jos hoksatte,hyvät blogistikaverit !
Kun katselen Heidi Hautalan kuvaa, en tunne yhtään empatiaa. Pikemminkin tunnen vastenmielisyyttä. Hautala ei säälitä minua millään tavoin, sillä tiedän hänen tukevan tsetseeniterroristien toimintaa Suomesta käsin. Hän on kova ja vallanhaluinen ihminen. Sillä kai hän nyt kuitenkin ihminen on, vaikken en koe häntä millään tavoin naiseksi tai naiselliseksi. Heidi Hautala ei herätä minkäänlaisia eroottisiä tuntemuksia. Pikemminkin Heidi Hautalan pärstäkertoimen näkeminen aiheuttaa painajaisia.
Amulehti ei tule olemaan koskaan mikään suosittu suuren yleisön keskustelufoorumi. Ne ovat ja tulevat jatkossakin olemaan Hesari, Iltasanomat, Iltalehti ja Uusi Suomi. Miksi moderointi tai "ennakkosensuuri" - ettei pääse kaikenlaiset hörhöt mellastamaan. Aikoinaan Alehden kommenttipalstalta löytyi pornomainoksiakin.
Pidetään Aamulehti ja sen palstat edelleenkin asiallisella tasolla. Argumentum ad hominem ei kuulu asiallisuuteen.
"Heidi Hautala ei herätä minkäänlaisia eroottisiä tuntemuksia" kuuluu samaan sarjaan entisen Mauno Koivistoa vastustaneen sorateiden mummon kuolemattoman lausahduksen kanssa, "ei siitä ole presidentiksi kun sillä on niin suuret kouratkin". Ovat molemmat ad hominemia parhaimmillaan.
"Amulehti ei tule olemaan koskaan mikään suosittu suuren yleisön keskustelufoorumi. Ne ovat ja tulevat jatkossakin olemaan Hesari, Iltasanomat, Iltalehti ja Uusi Suomi. Miksi moderointi tai "ennakkosensuuri" - ettei pääse kaikenlaiset hörhöt mellastamaan."
Noista ainakin Iltalehden palsta on aikamoista sontaa, ihan kuin ei moderoitaisi ollenkaan. Siellä huudellaan hävyttömyyksiä ja nimitellään, lyhyet ja aivottomat kommentit täyttävät ketjut.
Tuossa Hesarin tapauksessa näköjään ei poisteta vain höthöilyjä, vaan ehkä sensori siellä on tietävinään myös, millaisia kommentteja pitää julkaista. Sana ei ole vapaa edes lakien puitteissa, sillä en minä ainakaan mitään loukkaavaa tai laitonta tahdo noista blogin aloittajan kommenteista löytää.
Turha sinne on siis kirjoitella, menee vaan aikaa hukkaan, jos kirjoitus deletoidaan jonkun muka viisaan toimesta.
Näinhän se on Hesarissa , sontaa ohjaituu iltalehteen jossa mm. päätoimittaja provosoi sitä kirjoituksillaan, Päälehdessä ei asiallinen kritiikki mene läpi, jos se ei vastaa suuren rahan mahtipyrkimyksiä , kuten esimerkiksi asetehtailijoiden etuja edustavan Nato-liiton laajenemispyrkimyksä.
Mitä tähän palstaan tulee , se VPKn iltamavertaus oli aika osuva ja täällä tapa kotoisiksi käyneiden tuttujen pieni piiri pyörimässä. Koukkuun olen jäänyt minäkin.
Minulle ei kyllä kukaan valtakunnan politikoista herätä minkäänmoisia eroottisia tuntemuksia, fyysisenkin vastenmielisyyden tunteita aiheuttavat aika moni.
Hurmaajat löytyvät ihan toisilta suunnilta.
Kommentoi
© 2017 Perustanut: Aamulehti.
Toiminnon tarjoaa