Tässä blogissa jotkut ovat ehdottaneet siirtymistä pakolliseen oman nimen käyttöön koska arevelevat, että siitä olisi apua siivomman kielen käytössä.
Minä en kyllä ole huomannut mitään eroa tässä suhteessa. Herjoja ja solvaksia toisten silmille ovat heitelleet yhtä lailla nimellään (?) kirjoittavat kuin jotkut nimimerkitkin.
Kuitenkin on reilua käyttää sellaista nimimerkkiä, jota kaikki tunnistavat nimimerkiksi.
Minusta olisi sääli jos nimimerkeistä luovuttaisiin. Se rajoittaa huumorin käytön varsinkin sen hillityimissä muodoissa. Joku kumminkin käsittää väärin satiirin tai ironian ja kääntää tarkoituksen päinvastaiseksi.
Ei ne silmää iskevät hymiötkään aina auta.
Kyllä tämäkin blogitori muuttuisi puisevammaksi ellen enää tapaisi vaikkapa Teho Paketin myssypäistä pöllöä!
Sit viimeistään lennän väljemmille vesille.
Henkilöllisyydestäni saa vapaasti esittää arveluita, minun puolestani.
Kunhan ei virallista nimeäni kerrota!
Ilmeisesti kaikki tietävät jo kuka olen!
Minä ainakin tiedän.Olet Vanha Varis,ja se riittää tällä kertaa,heheh Nuoria hajuherneitä ei vain ole blogeissa tarpeeksi.Hunaja-pupujakin tarvittaisiin enemmän.Mikäs sen mukavampaa kuin rupatella nätin typykän kanssa.
Kiitos! Hyvä kun kelpaa ja onhan tuo pehmonalle ihan nätti.
Kommentoi
© 2017 Perustanut: Aamulehti.
Toiminnon tarjoaa