The New York Times 7.8.2024. Kuva on linkki tilaajan lahjoittamaan artikkeliin.
”Ohion senaattori JD Vance syytti keskiviikkona Minnesotan
kuvernööriä Tim Walzia armeijan kansalliskaartin eroamisesta kaksi
vuosikymmentä sitten välttääkseen lähettämisen Irakiin ja
palvelushistoriansa liioittelusta väittäessään valheellisesti, että hän
oli palvellut taistelussa.
Molemmat provokatiiviset syytteet olivat eräitä terävimmistä
republikaanien hyökkäyksistä Minnesotan kuvernööriä vastaan, ja niiden
tarkoituksena näytti olevan häiritä demokraattien lipun positiivista
uutisointia sen jälkeen, kun varapresidentti Kamala Harris korvasi
presidentti Bidenin puolueen ehdokkaana.
Neljän vuoden aktiivipalveluksessa merijalkaväessä palvelleen Vancen
syytökset herra Walzista, jonka ura kansalliskaartissa kesti 24 vuotta,
palvelivat myös kahden suuren puolueen varapresidenttiehdokkaiden
sotilastietoja toisiaan vastaan.”
J.D. Vancella ei ole helppoa. Trumpin älyttömyyksiin ja ylilyönteihin
on turruttu niin paljon, että kun Vance yrittää jotain samantapaista,
mutta paljon lievempää, niihin tartutaan ja ne käännetään Vancea
vastaan.
Aihetta on myös kommentoinut Jesse Ventura.
Ventura tuskin tunnetaan Minnesotan entisenä kuvernöörinä tai Vietnamin
sodan veteraanina, mutta minunkin muistiini helposti muistettava nimi
oli tarttunut todennäköisesti elokuvanäyttelijä- ja TV-uran takia.
CNN:llä eilen Ventura antaa Vancen kuulla kunniansa:
MSNBC:llä Venturan haastattelu on melko erilainen ja lähes alussa,
alkaen kohdasta 2:01, Ventura kehuu sitä, että kun Walz allekirjoitti
kannabiksen kieltolain päättävän lain, hän kutsui Venturan paikalle,
koska Ventura oli jo 20 vuotta aikaisemmin aloittanut taistelun
kieltolakia vastaan.
Jesse Ventura oli Minnesotan kuvernöörinä yhden nelivuotiskauden vuosina 1999 – 2003 ja Tim Walz on nyt toisella, 7.1.2023 alkaneella kaudella samassa virassa.
Lisäys: Ihan valmistautumatta ja täydestä tuntemattomuudesta Tim Walz ei tullut. NYT:n perjantaina päivitetty artikkeli: Tim Walz’s Sudden Rise in the Democratic Party Was No AccidentMore
than a year ago, Tim Walz and his aides decided to be ready in case an
irresistible opportunity arose. Their tightly held strategy helped them
catch political lightning in a bottle. Artikkelin mukaan työ alkoi
jo toisen kuvernöörikauden varmistuttua tai alettua, mutta alkoi näkyä
vasta nyt kesällä. En oikein usko, että olisisin nähnyt Walzia tai siis
huomannut vielä kesäkuussa, mutta kyllä jo heinäkuussa ennen Bidenin
vetäytymisilmoitusta.
Lisäys: Näköjään eilen oli taas vedonlyönneissä oli
tapahtunut selvä liikahdus. Nyt Harris on edellä jo 6,5 %. Johtuisiko
Trumpin pitämästä tiedotustilaisuudesta torstaina ja hänen keksimästään
helikopterisadusta sekä sen uutisoinnista, josta kirjoitin otsikolla Mar-a-Lagon Ruhtinas.
Kuva on linkki sivustolle.
Lisäys: Tähän kopioon Uuden Suomen Puheenvuorossa olevan kirjoituksen kahteen poistettuun kommenttiin on lisätty tekstin väriksi punainen.
Sen lisäksi ovat poistuneet kaikki niihin viittaavat kommentit. Kun kommentteja ennen poistoja oli 33, on niitä kahden kommentin poiston jälkeen vain 9 eli epäsuorasti poistettuja kommentteja on 22.
Niin. On yleisesti tiedossa, että nuori urheilullinen
atleetti Donald Trump sai lykkäystä armeijaan ja joutumasta Vietnamin
sotaan neljä kertaa opiskelun vuoksi. Valmistuttuaan hän vältti
joutumasta Vietnamiin isänsä Fred Trumpin avulla. Fred Trumpilta
toimistotilaa vuokrannut Queensin jalkaterapeutti saattoi kirjoittaa
Donaldille diagnoosin kykenemättömyydestä armeijaan kantapään
luukasvainten takia. Vietnamin sodan päätyttyä Donald Trumpin vaiva
parani nopeasti ja hänestä tuli intohimoinen golfin pelaaja.
Golfi pelaajana Donald on ylivoimainen. Oman ilmoituksensa mukaan
hänen tasoituksensa (handicap) on 2,8. Vertailun vuoksi Tiger Woodsin ja
Rory Mcllroyn handicap on 8,2 ja 8,3.
Jostain oudosta syystä nämä Tim Walzia koskevat
epäilyt ja väitteet eivät ole viimeisen parinkymmenen vuoden aikana
kadonneet perättömiksi todistettuina.
Kansalliskaartin ylikersantti Tim Walz ei ole koskaan ollut saatikka
taistellut sodassa kuten hän aikoinaan on antanut ihmisten ja
äänestäjien ymmärtää. Itseään koskevia virheellisiä tietoja ja väittämiä
hän ei ole aikoinaan oikaissut.
Irakiin mahdollisesti sotimaan joutumisen hän vältti eroamalla
kansalliskaarista juuri ennen oman yksikkönsä siirtämistä sota-alueelle.
Tim Walzin tapauksesta tulee mieleen jatkosodan ”kaukopartiomies” alikersantti Mauno Koivisto.
Koivisto sentään itse oikaisi tämän kansalaisten mieliin syövytetyn
valheellisen ”tiedon” kaukopartiomiehenä toimimisesta kirjoittamassaan
muistelmateoksessa Koulusssa ja sodassa ( Wsoy 1998) kun sitä ei enää
populistisessa vaalityössä tarvinnut käyttää.
Michael Moore kävi taannoin kyselemässä
jenkkisenaattoreilta onko poika tai jokin muu lähisukulainen
mahdollisesti Irakissa palvelemassa. Ilmeet olivat näkemisen arvoisia,
kaikki muistivat jonkin tärkeän asian joka vaati kiirehtimään pois
tilanteesta
”Irakiin mahdollisesti sotimaan
joutumisen hän vältti eroamalla kansalliskaarista juuri ennen oman
yksikkönsä siirtämistä sota-alueelle.”
Walz ilmoittautui ehdokkaaksi vuoden 2006 kongressivaaleihin
10.2.2005. Hän aloitti vaalikampanjan maaliskuussa, ja julkaisi silloin
lausunnon että aikoo osallistua vaaleihin vaikka hänen yksikölleen
tulisi lähtökäsky Irakiin. Walz erosi kansalliskaartin palveluksesta
toukokuussa, ja hänen entiselle yksikölleen tuli lähtökäsky Irakiin
elokuussa. Yksikkö alkoi valmistautua lähtöä varten marraskuussa ja
siirtyi Irakiin maaliskuussa 2006.
24 vuotta kansalliskaartissa sai yllättävän nopean lopun kun Walz sai
kuulla sittemmin oikeaksi osoittautuneista huhuista että yksikkö
siirretään lähitulevaisuudessa Irakiin sotimaan.
P.S. En tiedä kansalliskaartin säännöistä sen suhteen voiko siitä erota vielä samana päivänä kun saa käskyn sotatantereelle.
24 vuotta on 4 vuotta pidempi aika kuin
eläkkeelle siirtymiseen riittävä aika ja Walz olikin jo eronnut
kansalliskaartista, mutta liittyi uudelleen 9/11-tapahtuman jälkeen. Sen
jälkeen eroanomukseen ei tarvittu kuin ilmoitusluontoinen paperi.
Irakiin lähtövaroitus ei ollut mikään huhu, mutta ajankohtaa ei kerrottu eikä varmuutta ollut.
Ilmeisesti kongressivaaleihin osallistuminen
on Toivosen mielestä vain tekosyy kansalliskaartista eroamiselle. No,
Walz oli edustajainhuoneessa yli 10 vuotta, syksyllä 2018 hän voitti
Minnesotan kuvernöörivaalit, ja 2022 hänet valittiin toiselle kaudelle.
Edustajainhuoneessa on toki ollut edustajia jotka ovat kuuluneet
samaan aikaan kansalliskaartiin, ja voi olla nytkin, mutta tohdinpa
epäillä että kovinkaan moni heistä ei ole ainakaan tällä vuosituhannella
lähtenyt ulkomaille sotimaan ja jättänyt edustajan tehtäviä sikseen.
Jos 24 vuotta ei sinun mielestäsi ole Walzille tarpeeksi pitkä palvelusaika niin mikäpä siinä.
Edit. Löysin sellaisen tiedon että aktiivipalvelus kansalliskaartissa
estää osallistumisen puoluepoliittiseen toimintaan, joten Walzin olisi
pitänyt keskeyttää kampanja siinä vaiheessa kun olisi lähtenyt
joukko-osastonsa mukana valmistautumaan Irakiin lähtöön. Puhumattakaan
siitä että Irakista käsin olisi ollut ”hieman” vaikea kampanjoida vaikka
se olisikin ollut mahdollista. Eli käytännössä Walzin olisi pitänyt
heittää pyyhe kehään.
Blogisti Raimo Koski toteaa kommentissaan
#4193198 että ”Irakiin lähtövaroitus ei ollut mikään huhu, mutta
ajankohtaa ei kerrottu eikä varmuutta ollut.”
Tim Walz päätti tästä huolimatta jänistää hyvissä ajoin.
Ei ihme, että tämä on otettu esille vaalitaisteluissa jo aiemminkin.
Niin, ja minä totesin kommentissani #4193163
että Walz ilmoittautui ehdokkaaksi helmikuussa, ja ilmoitti
maaliskuussa, heti kampanjansa alussa, että aikoo osallistua vaaleihin
vaikka joukko-osastonsa joutuisikin sotimaan. Walz erosi
kansalliskaartista toukokuussa eli yli kaksi kuukautta ennen kuin
lähtökäsky tuli, ja kymmenen kuukautta ennen kuin (entinen)
joukko-osastonsa lähti Irakiin.
Sinä kirjoitit myös että ”kansalliskaartiin kuuluminen ei olisi ollut
este vaalityöhön”, mikä ei pidä paikkaansa. Walz ei olisi voinut olla
ehdokkaana mikäli olisi jäänyt kansalliskaartiin, eli se siitä
”jänistysteoriasta”.
Edit. Tieto Walzin joukko-osaston mahdollisesta liikekannallepanosta
tuli 17.3.2005, eli yli kuukausi sen jälkeen kun Walz oli ilmoittautunut
ehdokkaaksi.
Ei niin, mutta kampanja olisi pitänyt
keskeyttää lokakuussa 2005 ja vaalit olivat marraskuussa 2006, eli aika
lyhyeksi olisi kampanjointi jäänyt.
Walzin entinen joukko-osasto oli Irakissa 22 kuukautta, eli häneltä
olisi mennyt yli puolet kaudesta ohi. Ja jos hänet olisi kotiutettu
aikaisemmin niin siitäkin olisi älämölö noussut.
Jokaisen on tehtävä omat valintansa, ja Walz
on ilmiselvästi päättänyt asettua ehdolle jo kauan ennen kuin oli mitään
tietoa joukko-osastonsa lähdöstä Irakiin, ei tuollaisia päätöksiä tehdä
hetken mielijohteesta.
Heitänpä vielä tämmöisen huomion: on vekkulia miten
kaikki tuomitsevat Vietnamin sodan, mutta jos joku pyrki olemaan
osallistumatta siihen, sekin on väärin…
Walzilla oli pitkä ura kansalliskaartissa, 24 vuotta
sekä sen jälkeen politiikassa. Sotilasarvo hänellä on” Command Sergeant
Major” eli toiseksi korkein aliupseerin sotilasarvo.
Trump ei ole käynyt edes armeijaa puhumattakaan hänen poliittisesta
urasta …joka lepää tällä hetkellä kilahtaneiden Maga-uskovaisten
varassa. Trump on tuomittu rikollinen.
Tim Walz kuulostaa ja vaikuttaa pätevältä mieheltä.
Kansalliskaartista erotessaan Walzin
sotilasarvoa alennettiin eroa edeltävänä päivänä ja hänen
sotilasarvokseen jäi tuolloin 24 palvelusvuoden jälkeen Master Sergeant
eli ylikersantti.
En tiedä järjestelyn yksityiskohdista, mutta
se johtui eläkkeestä. Walz ei ehtinyt suorittamaan kaikkia vaadittuja
kursseja, joten hänellä ei ollut Command Sergeant Major -arvoa
vastaavaan eläkkeeseen oikeutta.
P.S. Voisit vielä kertoa miksi mielestäsi ei ole valheellista, että
Walz on kertonut olleensa (kantaneensa asetta) ”in war” ja jättänyt
myös oikaisematta väärän tiedon kun hänet on esitelty julkisuudessa
(Afganistanin sodan) sotaveteraanina.
Tuo ”in war” oli lipsahdus aselakien
tiukennukseen liittyvässä aineistossa ja Harris-Walz-kampanja pyysi sitä
anteeksi eilen. Se oli ainoa kohta WaPon faktantarkistusartikkelissa,
jossa suositeltiin toimenpidettä ja se on nyt tehty.
Afganistanin sodan aikana Walz oli sijoitettuna Italiassa sekä
muistaakseni myös Turkissa. Taisteluissa tai edes Afganistanissa hän ei
ollut eikä niin ole väitettykään.
Minulla ei ole äänioikeutta USA:n presidentinvaaleissa.
Ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja osin huvittuneena ja osin
kauhistuneena seuraan molempien parivaljakoiden vaalitaistelua kaikkine
valheineen, puolitotuuksineen ja kömmähdyksineen.
Kahteentoista vuoteen kongressiedustajana
sisältyi varmaankin kymmeniä tuhansia sivuja paperia, joissa Walz oli
allekirjoittajana vaikka tuskin niitä kaikkia itse kokonaan kirjoitti.
Suomessakin kansanedustajilla on avustajat ja papereita muutenkin
kierrätetään.
Onneksi olkoon. Olet taas nolannut itsesi aika hyvin.
Eiköhän ”lipsahduksen” tehnyt Walz nolannut itsensä oikein kunnolla esiinnyttyään valheellisesti ”in
war” -sotaveteraanina.
Edit:
” We can make sure that those weapons of war that I carried in war…..”
Walzin olisi ollut parempi laittaa lukulasit päähänsä ja miettiä
hetken ja jättää tuollainen harhaanjohtava henkilökohtainen väite
taistelu/sotakokemuksistaan ”allekirjoittamatta”.
Tuskin aivan tyhjästä oli avustajakunnalle syntynyt käsitys että heidän esimiehensä on taisteluissa kouliintunut sotaveraani.
Kertoo vain miten heikoilla heidän kampanja on kun tällaiseen alennutaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. On yleisesti tiedossa, että nuori urheilullinen atleetti Donald Trump sai lykkäystä armeijaan ja joutumasta Vietnamin sotaan neljä kertaa opiskelun vuoksi. Valmistuttuaan hän vältti joutumasta Vietnamiin isänsä Fred Trumpin avulla. Fred Trumpilta toimistotilaa vuokrannut Queensin jalkaterapeutti saattoi kirjoittaa Donaldille diagnoosin kykenemättömyydestä armeijaan kantapään luukasvainten takia. Vietnamin sodan päätyttyä Donald Trumpin vaiva parani nopeasti ja hänestä tuli intohimoinen golfin pelaaja.
Golfi pelaajana Donald on ylivoimainen. Oman ilmoituksensa mukaan hänen tasoituksensa (handicap) on 2,8. Vertailun vuoksi Tiger Woodsin ja Rory Mcllroyn handicap on 8,2 ja 8,3.
Ilmoita asiaton viesti
”Golfi pelaajana Donald on ylivoimainen.”
Tavoitteena rikkoa Pohjois-Korean Kim Jong-ilin ennätys?
Donald Trump says he’s hit more hole-in-ones than PGA Tour and LIV Golf superstars
https://www.mirror.co.uk/sport/golf/donald-trump-hole-in-ones-33310691
Ilmoita asiaton viesti
Jostain oudosta syystä nämä Tim Walzia koskevat epäilyt ja väitteet eivät ole viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kadonneet perättömiksi todistettuina.
Kansalliskaartin ylikersantti Tim Walz ei ole koskaan ollut saatikka taistellut sodassa kuten hän aikoinaan on antanut ihmisten ja äänestäjien ymmärtää. Itseään koskevia virheellisiä tietoja ja väittämiä hän ei ole aikoinaan oikaissut.
Irakiin mahdollisesti sotimaan joutumisen hän vältti eroamalla kansalliskaarista juuri ennen oman yksikkönsä siirtämistä sota-alueelle.
Ilmoita asiaton viesti
Jätän tarkoituksella kommentoimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Tim Walzin tapauksesta tulee mieleen jatkosodan ”kaukopartiomies” alikersantti Mauno Koivisto.
Koivisto sentään itse oikaisi tämän kansalaisten mieliin syövytetyn valheellisen ”tiedon” kaukopartiomiehenä toimimisesta kirjoittamassaan muistelmateoksessa Koulusssa ja sodassa ( Wsoy 1998) kun sitä ei enää populistisessa vaalityössä tarvinnut käyttää.
Ei uutta auringon alla.
Ilmoita asiaton viesti
Michael Moore kävi taannoin kyselemässä jenkkisenaattoreilta onko poika tai jokin muu lähisukulainen mahdollisesti Irakissa palvelemassa. Ilmeet olivat näkemisen arvoisia, kaikki muistivat jonkin tärkeän asian joka vaati kiirehtimään pois tilanteesta
Ilmoita asiaton viesti
”Irakiin mahdollisesti sotimaan joutumisen hän vältti eroamalla kansalliskaarista juuri ennen oman yksikkönsä siirtämistä sota-alueelle.”
Walz ilmoittautui ehdokkaaksi vuoden 2006 kongressivaaleihin 10.2.2005. Hän aloitti vaalikampanjan maaliskuussa, ja julkaisi silloin lausunnon että aikoo osallistua vaaleihin vaikka hänen yksikölleen tulisi lähtökäsky Irakiin. Walz erosi kansalliskaartin palveluksesta toukokuussa, ja hänen entiselle yksikölleen tuli lähtökäsky Irakiin elokuussa. Yksikkö alkoi valmistautua lähtöä varten marraskuussa ja siirtyi Irakiin maaliskuussa 2006.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin.
24 vuotta kansalliskaartissa sai yllättävän nopean lopun kun Walz sai kuulla sittemmin oikeaksi osoittautuneista huhuista että yksikkö siirretään lähitulevaisuudessa Irakiin sotimaan.
P.S. En tiedä kansalliskaartin säännöistä sen suhteen voiko siitä erota vielä samana päivänä kun saa käskyn sotatantereelle.
Ilmoita asiaton viesti
24 vuotta on 4 vuotta pidempi aika kuin eläkkeelle siirtymiseen riittävä aika ja Walz olikin jo eronnut kansalliskaartista, mutta liittyi uudelleen 9/11-tapahtuman jälkeen. Sen jälkeen eroanomukseen ei tarvittu kuin ilmoitusluontoinen paperi.
Irakiin lähtövaroitus ei ollut mikään huhu, mutta ajankohtaa ei kerrottu eikä varmuutta ollut.
Se varmaankin kivaa levitellä valheita.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti kongressivaaleihin osallistuminen on Toivosen mielestä vain tekosyy kansalliskaartista eroamiselle. No, Walz oli edustajainhuoneessa yli 10 vuotta, syksyllä 2018 hän voitti Minnesotan kuvernöörivaalit, ja 2022 hänet valittiin toiselle kaudelle.
Ilmoita asiaton viesti
Walz ei suinkaan kuulunut armeijaan vaan kansalliskaartiin mikä muodostaa USA:ssa armeijan reservin.
Kansalliskaartiin kuuluessaan Walz ehti toimia niin opiskelijana, maataloustyöntekijänä, tehdastyöläisenä, opettajana kuin urheiluvalmentajanakin.
Kansalliskaartiin kuuluminen ei olisi ollut este vaalityöhön eikä välttämättä edes tuolle edustajantoimelle.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalliskaartiin juu, korjasin kommenttini.
Edustajainhuoneessa on toki ollut edustajia jotka ovat kuuluneet samaan aikaan kansalliskaartiin, ja voi olla nytkin, mutta tohdinpa epäillä että kovinkaan moni heistä ei ole ainakaan tällä vuosituhannella lähtenyt ulkomaille sotimaan ja jättänyt edustajan tehtäviä sikseen.
Jos 24 vuotta ei sinun mielestäsi ole Walzille tarpeeksi pitkä palvelusaika niin mikäpä siinä.
Edit. Löysin sellaisen tiedon että aktiivipalvelus kansalliskaartissa estää osallistumisen puoluepoliittiseen toimintaan, joten Walzin olisi pitänyt keskeyttää kampanja siinä vaiheessa kun olisi lähtenyt joukko-osastonsa mukana valmistautumaan Irakiin lähtöön. Puhumattakaan siitä että Irakista käsin olisi ollut ”hieman” vaikea kampanjoida vaikka se olisikin ollut mahdollista. Eli käytännössä Walzin olisi pitänyt heittää pyyhe kehään.
https://rollcall.com/2019/08/29/tulsi-gabbard-is-back-from-active-duty-after-being-cut-off-from-her-campaign/
Ilmoita asiaton viesti
No niin tulihan se totuus sieltä vaikka koville näyttää ottavankin
Ilmoita asiaton viesti
Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, ks. päivitys.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti Raimo Koski toteaa kommentissaan #4193198 että ”Irakiin lähtövaroitus ei ollut mikään huhu, mutta ajankohtaa ei kerrottu eikä varmuutta ollut.”
Tim Walz päätti tästä huolimatta jänistää hyvissä ajoin.
Ei ihme, että tämä on otettu esille vaalitaisteluissa jo aiemminkin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ja minä totesin kommentissani #4193163 että Walz ilmoittautui ehdokkaaksi helmikuussa, ja ilmoitti maaliskuussa, heti kampanjansa alussa, että aikoo osallistua vaaleihin vaikka joukko-osastonsa joutuisikin sotimaan. Walz erosi kansalliskaartista toukokuussa eli yli kaksi kuukautta ennen kuin lähtökäsky tuli, ja kymmenen kuukautta ennen kuin (entinen) joukko-osastonsa lähti Irakiin.
Sinä kirjoitit myös että ”kansalliskaartiin kuuluminen ei olisi ollut este vaalityöhön”, mikä ei pidä paikkaansa. Walz ei olisi voinut olla ehdokkaana mikäli olisi jäänyt kansalliskaartiin, eli se siitä ”jänistysteoriasta”.
Edit. Tieto Walzin joukko-osaston mahdollisesta liikekannallepanosta tuli 17.3.2005, eli yli kuukausi sen jälkeen kun Walz oli ilmoittautunut ehdokkaaksi.
https://web.archive.org/web/20050420004957/http://www.timwalz.org/pr.php?pr=1
Ilmoita asiaton viesti
Mutta eihän kansalliskaartiin kuuluminen ollut nytkään esteenä Walzin vaalityöhön moneen kuukauteen.
Edustajainhuoneeseen valitaan jäsenet aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Mikä olisi estänyt mahdollisesti valituksi tullutta Walzia ottamasta vastaan edustajainhuoneen jäsenyyttä vasta Irakin komennuksen jälkeen ?
Ilmoita asiaton viesti
Ei niin, mutta kampanja olisi pitänyt keskeyttää lokakuussa 2005 ja vaalit olivat marraskuussa 2006, eli aika lyhyeksi olisi kampanjointi jäänyt.
Walzin entinen joukko-osasto oli Irakissa 22 kuukautta, eli häneltä olisi mennyt yli puolet kaudesta ohi. Ja jos hänet olisi kotiutettu aikaisemmin niin siitäkin olisi älämölö noussut.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Walz teki aikanaan valintoja joista puhutaan vieläkin USA:ssa.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisen on tehtävä omat valintansa, ja Walz on ilmiselvästi päättänyt asettua ehdolle jo kauan ennen kuin oli mitään tietoa joukko-osastonsa lähdöstä Irakiin, ei tuollaisia päätöksiä tehdä hetken mielijohteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Heitänpä vielä tämmöisen huomion: on vekkulia miten kaikki tuomitsevat Vietnamin sodan, mutta jos joku pyrki olemaan osallistumatta siihen, sekin on väärin…
Ilmoita asiaton viesti
Walzilla oli pitkä ura kansalliskaartissa, 24 vuotta sekä sen jälkeen politiikassa. Sotilasarvo hänellä on” Command Sergeant Major” eli toiseksi korkein aliupseerin sotilasarvo.
Trump ei ole käynyt edes armeijaa puhumattakaan hänen poliittisesta urasta …joka lepää tällä hetkellä kilahtaneiden Maga-uskovaisten varassa. Trump on tuomittu rikollinen.
Tim Walz kuulostaa ja vaikuttaa pätevältä mieheltä.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalliskaartista erotessaan Walzin sotilasarvoa alennettiin eroa edeltävänä päivänä ja hänen sotilasarvokseen jäi tuolloin 24 palvelusvuoden jälkeen Master Sergeant eli ylikersantti.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä järjestelyn yksityiskohdista, mutta se johtui eläkkeestä. Walz ei ehtinyt suorittamaan kaikkia vaadittuja kursseja, joten hänellä ei ollut Command Sergeant Major -arvoa vastaavaan eläkkeeseen oikeutta.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin.
P.S. Voisit vielä kertoa miksi mielestäsi ei ole valheellista, että Walz on kertonut olleensa (kantaneensa asetta) ”in war” ja jättänyt myös oikaisematta väärän tiedon kun hänet on esitelty julkisuudessa (Afganistanin sodan) sotaveteraanina.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ”in war” oli lipsahdus aselakien tiukennukseen liittyvässä aineistossa ja Harris-Walz-kampanja pyysi sitä anteeksi eilen. Se oli ainoa kohta WaPon faktantarkistusartikkelissa, jossa suositeltiin toimenpidettä ja se on nyt tehty.
Afganistanin sodan aikana Walz oli sijoitettuna Italiassa sekä muistaakseni myös Turkissa. Taisteluissa tai edes Afganistanissa hän ei ollut eikä niin ole väitettykään.
Ilmoita asiaton viesti
”Lipsahdusta pyydetty anteeksi”
Nyt kyllä naurattaa
Ilmoita asiaton viesti
Huvinsa kullakin.
Ilmoita asiaton viesti
Toivosta harmittaa kun näyttääkin siltä että Trumpetti saa Harris/Walz -parivaljakosta tiukan vastuksen presidentinvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla ei ole äänioikeutta USA:n presidentinvaaleissa.
Ihan puhtaasta mielenkiinnosta ja osin huvittuneena ja osin kauhistuneena seuraan molempien parivaljakoiden vaalitaistelua kaikkine valheineen, puolitotuuksineen ja kömmähdyksineen.
Ilmoita asiaton viesti
Kahteentoista vuoteen kongressiedustajana sisältyi varmaankin kymmeniä tuhansia sivuja paperia, joissa Walz oli allekirjoittajana vaikka tuskin niitä kaikkia itse kokonaan kirjoitti. Suomessakin kansanedustajilla on avustajat ja papereita muutenkin kierrätetään.
Onneksi olkoon. Olet taas nolannut itsesi aika hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän ”lipsahduksen” tehnyt Walz nolannut itsensä oikein kunnolla esiinnyttyään valheellisesti ”in
war” -sotaveteraanina.
Edit:
” We can make sure that those weapons of war that I carried in war…..”
Walzin olisi ollut parempi laittaa lukulasit päähänsä ja miettiä hetken ja jättää tuollainen harhaanjohtava henkilökohtainen väite taistelu/sotakokemuksistaan ”allekirjoittamatta”.
Tuskin aivan tyhjästä oli avustajakunnalle syntynyt käsitys että heidän esimiehensä on taisteluissa kouliintunut sotaveraani.
Ilmoita asiaton viesti